Viher- ja kivirakennuspalvelut
Viher- ja kivirakennuspalvelumme tehdään kokemuksella ja ammattitaidolla. Osaamiseemme kuuluvat muun muassa erilaiset kiveykset, muurit, vesiaiheet sekä istutusaltaat ja istutustyöt.
Viherrakentamisen yhteydessä maata muokataan monella eri tavalla. Tämän vuoksi on tärkeää huomioida maan alla sijaitseva kunnallistekniikka ja sen asettamat vaatimukset.
Istutustyöt voidaan luokitella viherrakentamisen näkyvimmäksi osaksi. Istutustöissä periaatteenamme on, että kasvualusta ja -paikka täyttävät istutettavan kasvin vaatimukset. Näin varmistetaan kasvillisuuden menestyminen ja tehtyjen ratkaisujen pitkäikäisyys.
Päällystetyöt
Myös päällystetyöt kuuluvat viherrakentamiseen. Päällysteitä valitessa tulee ottaa huomioon, että niiden ominaisuudet soveltuvat alueen käyttötarkoitukseen. Päällysteen tulee sopia myös ulkonäkönsä puolesta kohteeseen. Erilaiset päällystemateriaalit vaativat juuri oikeanlaiset päällysrakennekerrokset. Myös routiminen on otettava huomioon.
Pihakiveys on näyttävä ja helppohoitoinen ratkaisu kaikille pihoille. Oikein valittu kivi kestää kulutusta ja on tarvittaessa kunnostettavissa asfalttia edullisemmin. Pihan kiveäminen lisää käyttökelpoista tilaa tontilla ja vähentää hiekan sekä roskan kantautumista sisälle. Talvisin lumityöt helpottuvat kun pihalla on soran tai murskeen sijaan tasainen ja kestävä kivipinta.
Käytämme urakoissamme tunnettujen kivivalmistajien laadukkaita kivimateriaaleja. Niihin voit tutustua paremmin Linkit -sivulla.
Linkeistä löydät ideoita myös oman pihasi toteutukseen!